maanantai 29. huhtikuuta 2013

Yrityksen verkkostrategia

Yrityksen liiketoimintastrategia ohjaa myös sen verkkostrategiaa (kutsutaan myös e-strategiaksi). Jos esimerkiksi yrityksen tavoitteena on kasvattaa verkkomyyntiään 25 prosentilla seuraavan kolmen vuoden aikana, kuinka se sen tekee? Tähän tarvitaan suunnitelma, jonka pohjana verkkostrategia toimii.

Verkkostrategiaa käytetään kilpailukyvyn selvittämiseen nykyhetkessä ja vielä tärkeämmin tulevaisuudessa. Sen avulla voidaan määrittää ja kohdistaa yrityksen ydinosaamista verkossa.  Sitä tarvitaan myös, kun halutaan systemaattisesti sekä tehostaa verkkoliiketoimintaa että parantaa myyntiä ja markkinointia verkossa. 


Kuva täältä


Ilman yhteistä kurssia navigointi on vaikeaa. Verkkostrategia tuo organisaatiolle yhteisesti tiedoksi tavoitteet verkkoliiketoiminnan suhteen ja suuntaa yrityksen toimintaa teknologialähtöisemmäksi. 

Liiketoiminnan tavoitteet verkkoon 



Missio on yrityksen "olemassaolon oikeutus" ja liittyy perustavanlaatuisesti sen ydintoimintaan sekä pidemmän aikavälin tavoitteisiin. Yrityksen strategia on yleisen tason toimintasuunnitelma tulevaa varten. Strategiaan liittyy läheisesti visio, eli unelma tulevaisuudesta, joka pyrkii vetoamaan sekä ajatteluun että tunteisiin. Visiolla pyritään innostamaan organisaatiota saavuttamaan yhteiset tavoitteet. 

Liiketoiminnan tavoitteiden ja strategian tulisi heijastua verkkostrategiaan. Jos yritys haluaa olla esimerkiksi kilpailijoitaan parempi asiakaspalvelussa, tulisi tämän näkyä myös verkkopalveluissa sekä valituissa sähköisissä kanavissa. Tai jos keskiössä on ostamisen helppous, tulisi verkkokaupan kehitystä viedä tähän suuntaan. 


Kuva täältä


Verkkostrategiaa tehdessä voi miettiä ainakin seuraavia kysymyksiä
  • Missä haluan olla tulevaisuudessa? 
  • Mitkä ovat verkkotoimintani heikkoudet ja vahvuudet, mahdollisuudet ja uhat (SWOT-analyysi)? 
  • Mitkä ovat tavoitteeni? 
  • Kuinka sinne yleisesti ottaen voin päästä? 

SWOT-analyysin pohjalta verkkopalvelun heikkouksia voi kehittää ja uhkiin valmistautua. Kehitettäviä osa-alueita voi olla muun muassa asiakaskokemus, verkossa myytävät tuotteet, tekninen toteutus tai sähköiset jakelukanavat. Vahvuuksia kannattaa edelleen vahvistaa, ja mahdollisuuksia tutkia ja kehittää. Kannattaa myös panna merkille mitä kilpailijat tekevät jo nyt paremmin kuin yrityksesi. 

Jakelukanavat  


Verkossa yrityksen kohderyhmät voivat olla eri kuin kivijalkamyymälässä. Asiakkaat myös surffailevat ja etsivät tietoa verkossa eri tavalla. Jakelukanavavalinnoilla (eli millä verkkosivuilla asiakas voi yritykseen törmätä) on siis merkitystä. 

Jakelukanavat jaotellaan näkyvyys- ja myyntikanaviin. Näkyvyyskanavissa yrityksen tuotteet ovat esillä, mutta niistä ei voi suoraan ostaa. Näkyvyyskanavia voivat olla esimerkiksi matkailuportaalit (VisitHelsinki) tai suosittelusivustot (TripAdvisor). Myyntikanavissa yrityksen tuotteet ovat myynnissä, ja parhaimmillaan niissä voi viedä tilauksen loppuun saakka eli myös maksaa. Myyntikanavia voivat olla esimerkiksi aggregaatit kuten Supersaver tai perinteisemmät matkavaraussivustot kuten booking.com. Huomioitavaa on, että myös kotisivut kuuluvat jompaan kumpaan kategoriaan.  


Kuva täältä

Teknologinen kehitys vie maailmaa ja kilpailua eteenpäin, halusipa yritys sitä tai ei. Verkkokaupan ja sen kehityksen merkityksestä puhuin jo aiemmassa postauksessa.  Verkkostrategian avulla on hyvä asettaa yhteinen kurssi kohti yrityksen päämäärää verkossa. Näin tuleviin tyrskyihin on varauduttu paremmin. 

1 kommentti:

  1. Juuri näin. Toimintaa suunnataan teknologialähtöisemmäksi, mutta se ei tule olemaan itseisarvo vaan liiketoimintaa tukevassa roolissa. / Kirsi

    VastaaPoista